sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mamman kuulumiset 53vrk

Tältä täällä näytetään tänään. Kuva otettu 24pv. eli pari päivää sitten!

Lotta voi hyvin, syö paljon ja jaksaa ulkoilla sen verran että tallustelee hitaasti ja makoilee varjossa ison masunsa kanssa.
Kyllä tänä päivänä on askel jo tosi paljon hidastunut ja juoksuaskeleet ovat jääneet pois. Pentujen liikkeet voi jo tuntea, mikä on ihanimpia asioita maailmassa!
Sisällä Lotta nukkuu paljon ja hakeutuu mahdollisimman viileään paikkaan. Lotta on ihanan rauhallinen ja hyväntuulinen emä ja suhtautuu kaikkeen hyvin seesteisen rauhalliseen tapaansa. Rapsutukset kelpaa ja Lotta on nyt myös erityisasemassa sen suhteen, että saa jopa joskus suoraan pöydästä herkkuja suuhunsa. Ja kyllähän mamman maittaa. Kyllä tätä kaikkea ihanaa on niin mielenkiintoista seurata ja jännittää tulevaa. Synnytykseen on vajaa kaksi viikkoa! Kuvitelkaa!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Lotta viettää äitienpäivää leppoisissa tunnelmissa. Hilla tyttö pitää niin kauhean tärkeänä hoitaa omaa mammaa :) Tässä vähän tilannepäivitystä kuvien muodossa:

Tiineys on meneillään nyt siinä vaiheessa, että vuorokausia on kasassa 33/63 eli noin puolivälissä mennään!


Ihanaa äitienpäivää kaikille! Vielä tätäkin kautta onnittelemme Peppiä saavutetuista tuloksista: TK1 BH Weekasi Like You A Lot.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Honeymoon

Romanttinen ensitapaaminen Saimaan jäällä...

Kiitokset Saaralle ihanasta pentublogin ulkoasusta. Nyt päästään kirjoittelemaan tätä kautta uusimmat kuulumiset Lotan ja Kooan pentuetta ajatellen!

Tervetuloa mukaan kaikki lukijat! Mahdollisimman paljon olisi tarkoitus tätä päivitellä. Tästä jää sitten myös kiva päiväkirja, joka jää täyteen muistoja pentujen "vauva-ajalta".

Ajattelin ensimmäisenä kirjoittaa reissustamme Lappeenranta-Imatra akselille. Viettämään Lotan ja Kooan yhteistä "Honeymoonia"!


Ensiksi tahdon kiittää Lauraa ja kumppaneita. Toisin sanoen meidän majoituspalvelua ja yksityistä hovikuskia. Kiitos Laura & Lauri ja kumppanit hienoista kokemuksista ja yhteisestä ajasta. Olette aikas mahtavia tyyppejä! Nähdään pian.


Tietysti tärkeintä on kiittää Pauliinaa ja hänen perhettään tästä hienosta mahdollisuudesta päästä Kooan tutustumaan. Vau miten hienoa oli päästä näkemään teitä kaikkia ja viettää aikaa yhdessä. Kiva oli jutella koira-asioista ja kiitos erityisen maittavasta sushi-tarjoilusta. Nam! Jatketaan hyvin alkanutta yhteistyötä ja näemme mekin sitten kesällä. Sitä odotellessa! Essi ja Lotta tulivat ihanasti toimeen ja varmaan voisin veikata, että neidit ilostuvat aikalailla, kun seuraavan kerran tapaavat! Ihana Essi - pieni koiratyttö.


Reissu oli aivan ihana. Lotalla ja Kooalla synkkasi hirmu hyvin koko ajan. Ovat niin sosiaalisia molemmat. Kooa ja Lotta tulee varmasti olemaan hyvä yhdistelmä.


Minä ja pariskunta

Astutukset tosiaan onnituivat neljänä päivänä täysin oma-aloitteisesti ja luonnollisesti, ilman mitään ongelmia. Oikea LUOMU-PENTUE ;) Pennut syntyy odotetusti 3.-6.6. välillä. Sitä nyt odotellaan innolla ja jännityksellä. Ihanaa!


Ylpeät Luomu-pentueen vanhemmat

Johanna - Weekasit



Lotta nalkuttaa Kooalle, että pelleily rittää?! ;)