tiistai 4. kesäkuuta 2013

HAPPINESS

Nyt ovat pennut täällä ja koko Weekasin väki onnea täynnä!


Hurjan ihana ja jännityksen täyteinen yö on takana. Vihdoin tuntuu siltä, että nyt saa vihdoin huokaista. Lotta-emo ja koko konkkaronkka tuntuvat voivan hyvin.

Meidän Kaapo oli niin iso poika (445g) ja vielä vähän huonossa asennossa, että synnytys venyi pitkäksi. Puolen yön jälkeen ja muutaman ell:n kanssa soitetun puhelun jälkeen, päätimme lähteä eläinlääkäri-asemalle varmistamaan pentujen ja emon turvallisuus. Autossa Lotalla alkoi taas ponnistelu ja Kaapo meinasi syntyä Volvon peräkonttiin, minun istuessa siellä "ambluanssi-kätilönä". Lotta kuitenkin odotti lääkäriin asti ja iso poika syntyi maailmaan. Ell:n kokeillessa pentua synnytyskanavassa, oli pentu ottanut sormesta jo kunnon imuotteen
"JAHAS! TISSI TULI SYNNYTYSKANAVAAN VASTAAN, OMPAS HYVÄ PALVELU!", hän varmaan tuumaili? ;)

Ultrassa näkyi vielä yksi pentu ja Lotan väsymyksen takia, sille laitettiin oksitosiinia, polttoja voimistamaan. Eikä hetkeäkään kun sinivalkoinen poika putkahti maailmaan. Harmiksemme poika oli kovin eloton ja hengitys rohisi ja kuulosti, kuin keuhkoihin olisi päässyt sikiövettä. Rohina kuitenkin väheni ja poika voimistui ja alkoi liikkumaan. Eläinlääkäri oli hirmuisen ihana, sympaattinen ja osaava. "Sininen ihme" voi nyt yhtä hyvin kuin muutkin ja paino on lähtenyt hyvin nousuun. Jospa selvisimme säikähdyksellä. Nyt täällä on onnellinen veljesjoukko ja yksi tinttara-sisko! Emäkin tuntuu voivan todella hyvin.

1 kommentti:

  1. Voi ei Lempi-tyttö on varmaan koko elämänsä tinttara! :D

    Ihanaa kun voi aina palata näihin muistoihin tulevaisuudessa.. on se niin ainutlaatuista nähdä kun pennut syntyvät <3

    VastaaPoista